Elisa Palosaari
Moikka,
Olen Elisa paljasjalkainen Kuusamolainen & HiusStudio Lumoen pirteä omistaja. 2010 vuodesta lähtien hiukset ovat olleet intohimoni & iso osa elämääni. Olen ennättänyt hiomaan ammattitaitoani Kuusamon lisäksi Oulussa & Helsingissä ennen oman yrityksen perustamista. Minulla on kymmenen vuoden kokemus alalta, viisivuotta oman yrityksen pyörittämistä ja lukuisia koulutuksia 13. vuoden ajalta. Rakastan työtäni hiusten & ihmisten parissa, olen unelma ammatissani! Olen visuaalinen ihminen & silmäni lepää kauniissa hiuksissa. Hiustenvärjäykset ovat lähellä sydäntäni & olen erikoistunut vaaleiden hiusten maailmaan. Työssäni teen eniten vaalennuksia, raidoituksia, erilaisia värjäyksiä & leikkauksia. Tykkään luoda myös asiakkaille upeita kampauksia juhliin. Luonteeltani olen sosiaalinen, avoin & tekevä ihminen sekä toivon naurun pidentävän ikää! Vapaa aikani vietän perheeni kanssa, valmentamalla lentopallo junioreita, pelaan itse myös "höntsäily" mielessä lentopalloa ja kesäisin biitsiä. Rentoudun Netflix sarjojen katsellen ja rakastan matkustamista. Minulle lemppari asioita arjessa ovat pienet hetket kuten kuppi tuoretta kahvia aamuvarhaisella tai keskellä kiireistä työpäivää! Lämpimästi tervetuloa tuoliini nauttimaan upeista uusista hiuksista, nähdään Lumoessa! (Tällä hetkellä minulla on muutamia vapaita aikoja uusille asiakkaille jotka löytyvät n. 3kk päästä. Muista varata uusi aika käyntisi yhteydessä.) |
Erika Tauriainen
Hei olen Erika.
Olen nauravainen ja huumorintajuinen persoona! Minulla löytyy kohta 13 vuoden kokemusta hiusalalta joista 4 vuotta jo Lumoen tiloissa. Aika on kulunut hurjan nopeasti. Tykkään tehdä isompia muutostöitä hiuksiin siinä missä perinteisiä parturointejakin. Vuodet ovat sisältäneet paljon koulutuksia mutta myös itse opiskelua ja oman työn kehittämistä. Tykkään seurata tämän hetken trendejä mutta myös luoda asiakaan toivomuksen mukaisia hiuksia. Haluan että jokaisen hiukset on kantajalleen sopivat. Tykkään työssäni kohdata uusia asiakkaita ja auttaa heitä saamaan unelma hiukset. Vapaa aikani vietän perheeni parissa mihin kuuluu mies ja 4 vuotias poikani. Kun tulet tuoliini olet ammattitaitoisissa käsissä. Tervetuloa rentoutumaan! |
Salla Välijärvi
Kosmetologi Salla Välijärvi. Salla opiskelee tällä hetkellä Forssassa ja valmistuu huhtikuun alussa 2023 kosmetologiksi. Sallan palveluihin kuuluvat tällä hetkellä ripsipidennykset (klassiset sekä volyymit), ripsien kestotaivutus / Lash lift, ripsien ja kulmien kestovärjäykset, kulmien muotoilu ja geelilakkaus kynsille.
Salla on kotoisin Kuusamosta ja odottaakin takaisin muuttoa huhtikuussa hyvillä mielin. Salla on valmistunut vuonna 2016 lähihoitajaksi ja on ennättänyt työskentelemään viisivuotta lähihoitajan työssä. Salla on iloinen, pirteä ja symppis ihminen! Salla tykkää liikkua ja harrastaa lenkkeilyä, kuntosalia, hiihtämistä ja lumilautailua. Salla on innoissaan päästessään osaksi meidän tiimiä ja me puolestamme olemme todella iloisia uudesta tiiminjäsenestä. TERVETULOA SALLAN HEMMOTTELUUN! |